Vetämättä hihnassa ja onnistuneesti ohituksissa-kurssi

Lediga platser

Ja

Kursavgift

50,00 €

Kiskooko koirasi talutushihnassa ja ovatko ulkoilut juoksemista pää kolmantena jalkana vauhdilla loikkivan koiran perässä? Haukkuuko koirasi ohitustilanteissa toisille koirille tai hyppiikö liiankin innokkaasti kohti ohi kulkevaa koiraa? Vai arasteleeko koirasi ohitustilanteissa niin vieraita koiria kuin ihmisiäkin? Vetämättä hihnassa ja onnistuneesti ohituksissa- kurssilla annetaan eväät maltilliseen ja leppoisaan ulkoiluun. Kurssi sopii sekä pennuille, että aikuisille kuin iäkkäillekin koirille. Aloitamme harjoitteet kunkin koiran yksilöllinen lähtökohta huomioiden siten, että koira ei joudu stressaantumaan muiden koirien läsnäolosta. Vasta koiran osaamisen edistyessä lisäämme häiriöitä vähitellen. Kurssi alkaa tunnin luennolla (luennolle ei oteta koira mukaan). Ensimmäisen tunnin aikana käymme läpi mm. ohitusongelmien ja hihnassa vetämisen syitä ja sopivia lähestymistapoja niihin. Oppiminen ja käytännön harjoitteet tapahtuvat ilosta ja innosta, toivottua käytöstä ja omistajan ja koiran suhdetta vahvistaen. Kurssilla harjoitellaan vetämättä hihnassa kulkemisen taitoja, sekä pääset ohittamaan turvallisesti todellisissa ohitustilanteissa, sillä kouluttajan lisäksi käytössäsi on ohjaaja avustavan koiran kanssa, jotta voit harjoitella ohituksia useiden erilaisten koirien kanssa. Saat lisäksi kirjalliset ohjeet kurssilla käytävistä harjoitteista, jotta harjoittelu kotonakin sujuisi mahdollisimman hyvin kurssikertojen välilläkin. Tervetuloa harjoittelemaan ja onnistumaan koirasi kanssa! Kurssipäivät: 15.3. (luento, ilman koiraa), 22.3., 12.4., 19.4., 26.4. ja 3.5. Ilm. viim. 8.3.

Lediga platser

Ja

Kurskod

110562

Kursavgift

50,00 €

Kursspråk

Finska

Lärare

Tanja Karpela

Tidpunkt

15.03.2021 - 03.05.2021

Måndag 17:00-18:00

Lektioner: 8  (6 ggr)

Visa alla tidpunkter

Plats

Brusaby - Hundhallen (Vid ladugården)
Hummelkärrsvägen, 25700 Kimito